Fysioterapian tavoitteena on sekä ennaltaehkäistä erilaisia kiputiloja ja toiminta-/ liikehäiriöitä sekä palauttaa toimintakyky mahdollisimman nopeasti oireiden jo ilmaannuttua.

Fysioterapeutti haastattelee asiakkaan ja kartoittaa erilaisilla testeillä oiretta. Tämän perusteella lähdetään suunnittelemaan hoitoa ja kotiharjoitteita asiakkaalle ja tehdään tarvittava hoito. Hoito määräytyy aina asiakkaan ongelman ja oireen mukaan. Hoidon tavoitteena on myös aktivoida asiakas liikkumaan jotta hoidosta saatu hyöty ja tulos säilyisi jatkossakin.

Pääpaino työssäni fysioterapeuttina on tuki-ja liikuntaelinfysioterapiassa. Olen valmistumisesta saakka käynyt koulutuksia juuri tähän panostaen, niin manuaalisten käsittelyiden kuin tutkimisen ja harjoittamisenkin näkökulmasta.

Esteenä hoitoon tulemiselle on mm. akuutti tulehdus tai infektio bakteerin/viruksen aiheuttamana, kuume, tuore vamma, laskimotulehdukset, pahanlaatuinen/hoitamaton syöpä. Mikäli asia ei ole selvä, voit esimerkiksi soittaa ja kysyä.

Lääkärin lähetteellä tuleville käytössä Kelan suorakorvausmenettely, jolloin asiakkaan maksettavaksi jää ainoastaan omavastuuosuus.